Hallituksen tiedote 1/2013

Asunto Oy Säästöpurje
Hallituksen tiedote 1/2013

Hallitus tilikaudella 2013

Antti Rämet puheenjohtaja
Kalevi Nordman varapuheenjohtaja
Kari Brander jäsen
Pertti Röntynen jäsen
Ari Ojanen jäsen
Leo Kaskenmaa jäsen
Elisabet Saranpää varajäsen
Ari Pekka Anttila varajäsen


ULKO-OVIEN LUKITTUNA PITÄMINEN

Yhtiökokouksessa käsiteltiin sääntömääräisten asioiden lisäksi kiinteistön ulko-ovien ympärivuorokautista lukittuna pitämistä.
Asiasta käytiin vilkasta keskustelua ja äänestyksen jälkeen päätös oli, että kiinteistön ulko-ovet lukitaan ympärivuorokautisesti.
Koodilukkojen hankinta jätettiin hallituksen harkittavaksi. Hallitus on päättänyt, että toistaiseksi koodilukkoja ei asenneta. Taloissa joissa on pesutupa, ulko-oven lukitus on muutettu niin, että pesutuvan avaimella on kulku pesutupaa lähinnä olevasta ulko-ovesta.

Kiinteistön kaikki ulko-ovet lukitaan ympärivuorokautisesti 1.7. alkaen.


MUITA KEVÄTYHTIÖKOKOUKSEN ASIOITA

Tilipäätös 2012 vahvistettiin ja hallitukselle ja isännöitsijälle myönnettiin vastuuvapaus tilikauden 2012 toiminnasta.

Kokoukselle esiteltiin Asunto-osakeyhtiölain edellyttämä korjaustarveselvitys, jossa esitetään lähivuosien korjaustarpeet ja niiden kiireellisyysjärjestys. Selvitys esitetään vuosittain yhtiökokouksessa, eikä siitä tehdä varsinaisia päätöksiä, vaan selvityksen tarkoitus on osoittaa, mihin yhtiön korjauksia varten kerätyt varat kohdennetaan.


KESÄN 2013 KORJAUKSET

Kevään kokouksessa esitetyn korjausohjelman mukaisesti kesällä 2013 suoritetaan tai on suoritettu seuraavat korjaukset:
- seitsemän pistetalon eteläpäätyjen ikkunoiden vaihto
- tonttivesijohtojen uusinta, Purjetie 2, 7a, 3b, 4, 6 ja 8 (huoltorakennus)
- lamellitalojen ulko-ovien uusinta
- päätyritilöiden uusinta Purjetie 7a, 3b, Merikorttitie 13 ja 11
- Merikorttitie 1 väestönsuojan kosteusvaurion korjaus

Näistä urakoista on jo tehty päätyikkunoiden vaihto ja päätyritilöiden uusinta.

Vesijohtojen uusinnat tehdään kesän aikana ja niistä informoidaan talokohtaisesti. Vesikatko työn johdosta on n. puolen päivän mittainen per talo.

Merikorttitie 1 väestönsuojan pohjoispääty kaivetaan auki ja salaojitetaan ja eristetään uudelleen kesän aikana.

Purjetie 1a, 1b, 2 ja Merikorttitie 1 ja 2:n ulko-ovet uusitaan karmeineen nykyisen kaltaisiksi tammioviksi. Työn alustava ajankohta on loppuvuosi. Ajankohta tarkentuu kesän aikana.

Pienemmät pihakierroksella esille tulleet korjaukset/hankinnat tehdään kesän aikana.

VIERASPYSÄKÖINTI

Taloyhtiössä on puutetta parkkipaikoista ja tästä johtuen hallitus on päättänyt, että vieraspaikoista taloyhtiön alueella luovutaan. 1.8. alkaen, johon mennessä tarvittavat opaskyltit on vaihdettu.
Näitä vieraskäytöstä vapautuvia paikkoja tarjotaan vuokralle paikkojen jonotusjärjestelmän mukaisesti.

PYÖRÄSUOJIEN SIIVOUS

Taloyhtiön pyöräsuojien tyhjennys käyttämättömistä pyöristä ja ulkoiluvälineistä tehdään elo-syyskuun vaihteessa. Pyörien ja muiden ulkoiluvälineiden merkintävelvollisuudesta ilmoitetaan ilmoitustauluilla ja pyöräsuojissa erikseen hyvissä ajoin ennen tyhjennystä.

hallitus