Lokakuun 2022 tapahtumia taloyhtiössä

Alla hallituksen kokouksessa olleita merkittävämpiä asioita sekä muita ajankohtaisia asioita taloyhtiössä.

Taloustilannetta seurataan, tällä hetkellä olemme edelleen kurssilla, että voimme olettaa vuoden pysyvän tulo- ja menoarvion puitteissa. Tosin yllättäviä asioita voi tapahtua ja kadun puolen ikkunoiden silikonien vaihdon lopullista laskua ei ole vielä saatu. Toistaiseksi edetään kuten on suunniteltu, vaikka yleinen kustannustaso hiipii ylöspäin voimakkaammin kuin pitkiin aikoihin.

Kaksi taloyhtiön osakehuoneistoa on siirtynyt uusille omistajille.

Kuuden kylpyhuoneen korjaus on alkamassa kolmessa aallossa. Kustannukset ovat nousseet (+7.5%) johtuen vallitsevasta taloustilanteesta ja osa kustannuksista voi siirtyä ensivuodelle.

Kesän aikana kattoa on tiivistetty ja aloitimme kokeilun ilmanvaihdon tehostamiseksi yhdessä linjassa vedonparantajan (metallinen tuulen voimasta pyörivä ropellipallo) avulla. Tutkitaan niiden tehoa ja onko syytä sellaisia asentaa aikanaan kattoremontin yhteydessä. Kattoremontin suunnittelua ei aloiteta vielä vuonna 2022. Suunnittelu alkaa aikaisintaan vuoden 2023 syksyllä, ja ennen sitä on taloyhtiön varsinainen yhtiökokous ensi vuonna.

Ravintolatilan kunnostusasiasta ei ole uutta sanottavaa, mutta asiaa työstetään taustalla.

Hallitus on kiinnittänyt huomiota vuoden 2021 ja 2022 kirjanpidossa esiintyneisiin huoltoyhtiön laskuihin, joissa on avattu tukkeentuneita vesilukkoja tai vaihdettu bideesuihkuja. Nämä ovat osakkaan vastuulla, ja näitä kustannuksia tullaan osoittamaan osakkeenomistajille taloyhtiön vastuunjakotaulukon mukaisesti.

Kadunpuolen ikkunoiden silikonitiivisteet ja joitakin vesivaurioita ikkunoissa on korjattu, jotta ikkunoiden elinkaarta voidaan jatkaa kustannustehokkaasti. Kesällä 2023 tehtäneen vastaava toimenpide pihan puolen ikkunoille. Korjauksen kustannus ei ole tiedossa, koska remontti sen luonteesta johtuen tehtiin tuntityönä.

Rottien myrkytys jatkuu edelleen sisäpihalla, syöttejä kuluu edelleen – joten toimenpidettä jatketaan toistaiseksi.

Energian säästön toimenpiteisiin panostetaan edelleen ja työ jatkuu. Samalla hallitus muistuttaa aika-ajoin asukkaita, että kaikki olisivat talkoissa mukana. Myös teknisiä selvityksiä ja lämmitysjärjestelmän toiminnan tarkistuksia on tehty lämmönjakohuoneessa. Asiasta lisää lähiaikoina.

Hausvise tiedotuskanava on otettu käyttöön ja sekä asukkaiden ja osakkeenomistajien on syytä liittyä palveluun.

Kesällä yhden liiketilan vuokrasopimus on uusittu, koska yrittäjä on vaihtunut yritysoston kautta.

Pesutupamaksu on vuonna 2022 sama kuin edellisiä vuosina.


Hallituksen puolesta, Henrik Ekman