Kariniemen historiaa

Taloyhtiömme sijaitsee Kariniemen kaupunginosassa, Tyysterniemen pohjoispuolella sijaitsevassa Voisalmensaaressa. 

Alueella on vielä 1950-luvulla harjoitettu maataloutta, kuten yllä olevan kuvan ylälaidasta hyvin näkyy. Tuolloin Kariniemesta johti Pikisaareen puinen jalankulkusilta, mikä lyhensi tuntuvasti matkaa keskustaan.   

Kuvassa näkyy myös vuonna 1920-luvulla Tyysterniemeen perustettu Valtion rikkihappotehdas. Nimensä mukaisesti siellä valmistettiin rikkihappoa, mistä puolestaan jalostettiin maanpuolustuksen tarpeisiin ruutia ja maanviljelykseen tarvittavia lannoitteita. Tehdas lopetti toimintansa vuonna 1963, mutta edelleen Pallonlahdella on olemassa rikkikiisun purkaustorni. Sitä tarvittiin, kun materiaaleja siirrettiin laivoista tehtaalle. Tehdas on yksi osa pörssiyhtiö Kemiran alkuvaiheita. 

Kariniemessä harjoitetusta maataloudesta muistuttavat myös kaksi taloyhtiön takana olevaa suojeltua mäntyä. Yksi Kariniemen alueen merkittävistä maatiloista oli Inkilän tila, jonka entisillä mailla talomme sijaitsevat. Tilaan kuului peltojen lisäksi metsää. Maat siirtyivät myöhemmin Lappeenrannan kaupungin omistukseen.

Alkuperäisestä tilasta ovat jäljellä ns. Inkilän männyt, jotka Kymen lääninhallitus päätti vuonna 1964 julistaa luonnonsuojelulain nojalla rauhoitetuiksi luonnonmuistomerkeiksi. 

Toinen suojelluista puista sijaitsee B-talon ja radan välisessä metsässä, ja siihen on kiinnitetty muistomerkistä kertova metallilaatta. 

Kariniemessä on myös nähtävillä toisen maailmansodan aikaisen puolustuslinjan Salpalinjan rakenteita. 

Talvisodan päättyessä maaliskuussa 1940 aloitettiin laajan puolustuslinjan rakentaminen Suomen itärajalle, ja Voisalmensaaren eteläosaan rakennettiin neljä teräsbetonista konekiväärikorsua, joista yhteen pääsee tutustumaan sisälle. 

Korsu sijaitsee Voisalmentien ja Kivisalmentien risteyksessä, Tyysterniemeen johtavan sillan pohjoispuolella, lähellä Nesteen kylmäasemaa. Paikalla on opastaulu, jossa kerrotaan Salpalinjan historiasta.

Asemien eteläpuolella on maastossa edelleen nähtävissä kivisiä panssarivaunun esteitä. Lähimmät löytyvät, kun kävelet Maininkikatua etelään kohti rantaa, ja poikkeat Maininkikatu 15:n kohdalla olevan leikkipuiston ja radan väliseen metsikköön. Esteet näkyvät myös Taipalsaarentielle.

Salpalinjan panssarikiviesteet ovat hyvin nähtävillä alla olevassa, vuonna 1969 otetussa ilmakuvassa. Kuvassa taustalla on Tyysterniemi. Uudet kerrostalot ovat Kariniementien varteen juuri valmistuneita kerrostaloja. 


Jutun historialliset kuvat: Etelä-Karjalan museo / Lappeenrannan taidemuseo