Karakallion Huollon tiedote koronaviruksesta
Olemme tehostaneet siivousta asuinkiinteistöissä. Jatkamme tehostettua siivousta toistaiseksi ja pidämme huolen siitä, että yleisissä saniteetti- ja saunatiloissa on käsisaippuaa ja käsipaperia. Käsidesiä emme voi valitettavasti tarjota, koska sitä ei ole toistaiseksi saatavilla. Jatkamme tehostettua siivousta toistaiseksi.
Nyt jokaisen on ehdottoman tärkeää huolehtia omasta käsihygieniastaan. Mikäli mahdollista, niin sinun kannattaa pitää mukana desinfiointiainetta ja käyttää sitä ennen kuin tulet kotiin ja käytät yhteisiä tiloja. Voit näin pienentää tartuntariskiä myös omalla käytökselläsi.
Huoltoasioissa vältämme lähikontaktia asukkaaseen. Tämän vuoksi kehotamme asukasta poistumaan huoneistostaan mahdollisuuksien mukaan huollon ajaksi. Järjestely tehdään sekä asiakkaidesi että huoltomiehen tartuntariskin minimoimiseksi.
Mikäli sinulla on koronavirusoireita, olet saanut tartunnan tai olet karanteenissa, niin ota viipymättä yhteys asiakaspalveluumme. Myös siinä tapauksessa, että et ole tilannut huoneistoosi huoltoa. Voimme siten järjestää tehostetun siivouksen taloyhtiössäsi ja heikentää näin viruksen leviämistä.