Etusivu > Tietoa alueesta

Tietoa alueesta

Peltosaaren sijainti erinomainen

Peltosaaren sijainti on erinomainen. Hyvät junayhteydet Riihimäeltä ja Riihimäelle palvelevat erinomaisesti niin työssäkäyviä kuin muitakin asukkaita. Myös bussiyhteydet ovat erinomaiset, sillä uusi matkakeskus sijaitsee aseman vieressä.

Jalkaisin tai pyörällä pääset nopeasti aseman länsipuolelle asematunnelista tai Peltosaaren sillan kautta. Autolla on hyvät yhteydet Peltosaareen myös Patastenmäen sillan kautta.

Peltosaari on noin 2.700 asukkaan lähiö Riihimäen aseman itäpuolella. Peltosaaressa on noin 60 kerrostaloa. Suuri osa taloista on rakennettu 1970-luvulla. Talot ovat yleensä kolmi- tai nelikerroksisia, hissittömiä betonisandwich-elementtitaloja. Talot muodostavat neljän talon ryppäitä, joilla on omat suojaisat korttelipihat. Alueen rakentaminen on jatkunut vielä 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin sandwich-elementtien sijaan on tullut tiiliverhous.

Peltosaarelle ominaista on laajat useamman taloyhtiön yhteiset pysäköintialueet. Esimerkiksi Uranuksenkatu 1a:n edustalla oleva pysäköintialue kuuluu seitsemälle taloyhtiölle. Riihenharjulla on yhteinen pysäköintialue kahden muun taloyhtiön kanssa.

Vihreyttä riittää

Peltosaari on vihreä alue, sillä puustoa on runsaasti. Vantaanjoki itäpuolella rajaa Peltosaarta. Lisäksi Peltosaarta kaunistaa Marsinkadun reunassa sijaitseva lampi kaarisiltoineen.

Myös taloyhtiöt ovat alkaneet kiinnostua kortteleiden sisäpihojen kunnostamisesta.

Peltosaaresta on voinut myös vuokrata puutarhapalstan omaa kesäviljelyä varten. Peltosaaressa on myös koirapuisto. Täältä on myös lyhyt matka eri lenkkipoluille.

Peruskorjauksia tulossa

Peltosaaren talot eivät ole poikkeus. Samoin kuin muut Suomen ja Riihimäen ikääntyvät kiinteistöt, myös ne tarvitsevat peruskorjausta ja perusparannusta rakenteiden elinkaarien mukaisesti.

Erityisesti 1970-luvulla rakennettuja asunto-osakeyhtiötaloja on alettu peruskorjata. Otavankadulla ja Saturnuksenkadulla on asunto-osakeyhtiötaloja, joissa on tehty täysi ulkovaipan peruskorjaus: vesikatto, ulkoseinät, parvekkeet, ikkunat. Joissakin taloissa on myös kivijalka vesi- ja lämpöeristetty sekä tehty salaojaremontti. Muutamassa talossa on säilytetty tasakatto, muutamiin on tehty nk. pulpettikatto, mikä mahdollistaa nykymääräysten mukaisen lämmöneristämisen. Parvekkeet ja ulkoseinien sandwich-elementit on pudotettu pois, uudet ja isommat lasitetut parvekkeet asennettu. Ulkoseiniin on lisätty lämpöeristettä ja pintamateriaalina on lämpörappaus. Ikkunaremonteissa ikkunoiksi on valittu hyvin lämpöä eristävät ikkunaratkaisut.

Peltosaaren palvelut

Peltosaaresta on lyhyt matka uuteen kauppakeskukseen, Atomiin, jossa on runsaasti palveluita, mm. posti, apteekki, optikkoliike, Alko, Prisma, Tiimari, Seppälä, kirjakauppa, kampaamo, kenkäkauppa, vaatekauppoja, kultasepänliikkeitä, valokuvaamo, kemikalioliike, ruoka- ja kahvipisteitä.

Kauppakeskus Neutroni on Atomin välittömässä läheisyydessä. Siinä on mm. Hong Kong, Isku, Martela Outlet, Riihimäen Hyvä Kunto -liikuntakeskus ja HopLop -seikkailupuisto lapsille.

Peltosaaren pohjoispuolella sijaitsee melko uusi Valintatalo, huoltoasema sekä JPJ Liikuntakeskus Oy, jossa on niin naisten kuin miestenkin kuntosalit sekä mahdollisuus pelata erilaisia mailapelejä: tennistä, sulkapalloa, salibandya.

Peltosaaren paikalliset palvelut ovat melko niukat. Telluskadulla asematunnelista tultaessa sijaitsee Valintatalo, ravintola sekä Peltosaari-Seuran kierrätyskeskus. Lisäksi Peltosaaressa sijaitsee Riihimäen seurakunnan seurakuntakoti, os. Jupiterinkatu 5. Seurakuntakodissa on lapsille erilaista kerhotoimintaa.

Kunnallisina palveluina Peltosaaressa on oma alakoulu, kaksi päiväkotia ja hammashoitola. Kansalaisopistolla saattaa olla esim. liikuntaryhmiä Peltosaaren koulun liikuntasalissa lukuvuoden aikana. Riihimäen kaupungin liikuntapuoli on järjestänyt mm. sählyä ja liikuntaa koulun liikuntasalissa eri ikäisille. Nuorisotoimella on tarjolla nuorisotoimintaa Peltosaaren koulun nuorisotiloissa. Lisäksi Peltosaari-projekti on avannut asumisklinikan, os. Linnunradankatu 9 A 4.

Kotikulman Kiinteistöt Oy rahoittaa Tellustupaa, joka on asukastupa, os. Linnunradankatu 19 A 4. Se on avoinna neljänä päivänä viikossa neljä viisi tuntia päivittäin. Siellä on mahdollista ruokailla edullisesti keittolounas kahtena päivänä viikossa. Sieltä löytyy mm. internet-yhteydet, lehtiä, jne.

Vapaaehtoistyö lähtenyt hyvin liikkeelle - kaivataan lisää tekijöitä

Peltosaaressa on jonkin verran vapaaehtoistyötä. Esimerkiksi Peltosaari-Seura ry pitää kierrätyspistettä Telluskadun (os. Telluskatu 1) tiloissaan. Peltosaaren omat asunnot on Peltosaaren asunto-osakeyhtiötalojen puheenjohtajien verkosto, joka tekee yhteistyötä taloyhtiöitten hallitusten ja mm. Peltosaari-projektin kanssa. Lisäksi Peltosaari-projekti on perustanut Peltosaari Parlamentin, johon osallistuu mm. eri vapaaehtoistyöryhmien vetäjiä ja asukasedustajia.

Vapaaehtoistyötä on tarkoitus laajentaa. Tavoitteena on mm. lisätä korttelikohtaista pihatalkootoimintaa, yksinäisten vanhusten keskustelutukea, vuokratalojen asukkaiden aktiivisuutta, jne. Peltosaari Parlamentti ja me peltosaarelaiset olemme tässä avainasemassa.

Peltosaari-projekti

Riihimäen kaupunginvaltuusto hyväksyi 28.1.2008 Riihimäen kaupungin vuokra-asuntostrategian, jota on toteutettu jo kolme vuotta. Projekti on teknisen keskuksen alaisuudessa. Kesällä 2009 projektille palkattiin projektipäällikkö.

Peltosaari-projektin historian, viimeisimmät tiedot, projektipäällikön blogin, kiinteistöjen peruskorjaustietoja, asukasnäkökulmaa, ajankohtaisia tapahtumia, valokuvia yms. löydät osoitteesta www.peltosaari.net.

Tässä kuitenkin lyhyt katsaus Peltosaari-projektiin:

Peltosaari-projektin pohjatiedot

Riihimäen kaupunki omistaa Peltosaaressa lukuisia kiinteistöyhtiöitä, vuokrataloja. Yksi syy Peltosaari-projektin aloittamiseen oli kiinteistöyhtiöiden heikon taloudellisen tilanteen parantaminen. Projektin kohteena on erityisesti kaupungin omistama vuokra-asuntokanta.

Peltosaari-projektin toteuttamista ohjaa valtuuston hyväksymä vuokra-asuntostrategia sekä Helsingin yliopiston tutkimustulokset sekä VTT:n EcoDrive-projektin tulokset.

Riihimäen kaupungin vuokra-asuntostrategia 28.1.2008 avautuu luettavaksi täältä>>>.

Peltosaari-projektin myötä Peltosaari pyritään kytkemään paremmin osaksi asemanseutua. Peltosaarta yhdistää asemanseutuun yksi alikulkutunneli. Autoilijat pääsevät Peltosaareen joko Patastenmäen sillan tai Peltosaaren sillan kautta.

Tavoitteena on myös kaupungin kiinteistöyhtiön, Kotikulman, talouden saattaminen tasapainoon.

Peltosaaressa sijaitsee runsaasti Riihimäen kaupungin vuokra-asuntotaloja. Useimmissa neljän talon muodostamissa kortteleissa on yksi vuokratalo. Lisäksi Peltosaaren länsiosassa eli aseman välittömässä läheisyydessä on runsaasti vuokrataloja.

Helsingin yliopiston maantieteen ja sosiologian laitokset suorittivat Peltosaari-projektin laajan tutkimusprojektin vuonna 2009 yhteistyössä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n kanssa. Tutkimus antaa monipuolisen ja laaja-alaisen kuvan ja analyysin Peltosaaresta. Tutkimusprojektin tulokset julkaistiin ARA:n julkaisusarjassa Suomen Ympäristö julkaisussa nimeltä:

Miten kehittää lähiötä? - tapaustutkimus Riihimäen Peltosaaresta, metropolin laidalta (SY46/2009)

Julkaisu avautuu luettavaksi näistä linkeistä: osa 1 avautuu tästä linkistä>>> ja osa 2 avautuu tästä linkistä>>>.

Edellä mainittu tutkimus kytkeytyy myös VTT:n EcoDrive-projektiin, joka rahoitettiin Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelman kautta. EcoDrive-projektissa tutkittiin muutamia valittuja Peltosaaren mallitaloja mm. energiankulutuksen, energiavaihtoehtojen ja peruskorjausten kannalta.

VTT:n EcoDrive-projektin raportti julkaistiin nimellä Riihimäen Peltosaari - Lähiön ekotehokas uudistaminen. Se on VTT:n tiedotteita 2526.Tiedote avautuu luettavaksi tästä linkistä>>>.

Löydät runsaasti uusinta tietoa Peltosaaren kehittämisestä ja tulevista muutoksista projektin verkkosivuilta peltosaari.netistä. Sieltä löytyy taustatietoja, projektipäällikön blogi, tietoa Peltosaaren tapahtumista ja Peltosaaren vapaaehtoistyöstä, Peltosaari Parlamentista ja monesta muusta. Peltosaari.net avautuu tutustuttavaksi tästä linkistä>>>.

Nyt valmisteilla

Kaupungin vuokrataloista peruskorjaus on saatu valmiiksi os. Uranuksenkatu 1a. Laaja peruskorjaus käsittää sekä sisätilojen että ulkovaipan peruskorjauksen. Työ valmistui vuoden 2011 puolella. Talossa sijaitsee vanhusten Uranuskoti, jonka toimitilat paranivat huomattavasti. Talo säilyy edelleen kaupungin vuokratalona.

Saturnuksenkatu 2 voitti Innova-kilpailun. Talon peruskorjaus valmistuu keväällä 2012. Tavoitteena on erittäin energiatehokas talo.

Linkkejä:

www.riihimaki.fi

www.ara.fi

www.vtt.fi

www.peltosaari.net

www.peltosaariseura.fi

www.kauppakeskusatomi.fi

www.kauppakeskusneutroni.fi

www.jpjliikuntakeskus.fi

Peltosaari-projektin tutkimustuloksia:

1. Miten kehittää lähiötä? - Tapaustutkimus Riihimäen Peltosaaresta, metropolin laidalta (ARA, SY 46)

www.ara.fi/download.asp?contentid=23830&lan=fi

www.ara.fi/download.asp?contentid=23829&lan=fi

2. Riihimäen Peltosaari - Lähiön ekotehokas uudistaminen (VTT Tiedotteita 2526)

www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2010/T2526.pdf